Poikkeusnäyttelyt

Vain tuomarit saavat järjestää näyttelyitä poikkeussäännöillä

Poikkeusnäyttelystä pitää kertoa selkeästi kutsussa ja mielellään myös näyttelykalenterin info-kohdassa

Poikkeusnäyttelystä pitää ilmoittaa näyttelykalenterin info-kohdassa


Rajattu näyttely

Tuomari saa rajata tavallisen näyttelyn tai erikoisnäyttelyn järjestäjille & tuomareille.

Rajattuun näyttelyyn voi osallistua, jos järjestää näyttelyn tai tuomaroi näyttelyssä kuluvan tai edeltävän kuukauden aikana, ja osallistua saa vaikka tuloksia ei olisi vielä tullut. Osallistumisoikeuden todistamiseen riittää linkki yhteen näyttelykutsuun.

KTK-näyttelyä tai MVA-näyttelyä ei voi rajata!


Erikoisnäyttely


KTK-näyttely

Kutsussa pitää kertoa, että näyttely on avoin hevosille, joilla ei ole virallista irtoSERTiä tai MVA-SERTiä näyttelystä, jonka päivämäärä on ennen näyttelypäivää.


MVA-näyttely

Kutsussa pitää kertoa, että näyttely on avoin hevosille, jotka tarvitsevat ensimmäisen tai viimeisen MVA-SERTin.

2/2025 lähtien kutsusta pitää löytyä myös lista vaadituista serteistä:

Hevosella pitää olla tarpeeksi virallisia sertejä

Tuomarinäyttely

Kutsussa pitää kertoa, että näyttely on avoin tuomareille, jotka ovat tuomaroineet kuluvan tai kahden edeltävän kalenterikuukauden aikana. Esimerkiksi kesäkuun näyttelyssä huomioidaan huhti-, touko- ja kesäkuun tuomaroinnit. Osallistumisoikeuden todistamiseen riittää linkki yhden näyttelyn tuloksiin (kutsu tai tulosarkisto).

taustakuva © The Inspiration Gallery

Etusivu   |   Osallistu   |   Järjestä   |   Tuomaroi   |   Palkinnot   |   Tuomarit   |   Kalenteri   |   Kirjaudu sisään